No Shame

03.02.2010 | Niko Ailamo | Artikkelit | 2 kommentteja

Salosta maailmalle ponnistanut No Shame on punk-bändi, josta kaikki puritanistipunkkarit eivät välitä.  Viimeistään nyt toisen albuminsa Fullsteamilla julkaissut nelikko lienee menettänyt kaikki mahdollisuutensa katu-uskottavuuteen sinkkujen soidessa valtakunnallisessa radiossa – vai onko? Tästä ja muista bändin nykykuulumisista kertoilivat Rokkizinelle bändin ainoat jäljellä olevat alkuperäisjäsenet eli Pekka ja Sampsa.

Tuore Ironing Day –albumi on ollut bändin omassa kuuntelussa jo reilun vuoden, sillä se äänitettiin entisen rumpalin kera ennen tämän lopettamisilmoitusta. Onko levyyn tästä syystä hankala suhtautua uutuutena?
Pekka: No ehkä hieman: toisaalta meillä on käynyt samalla tavalla oikeastaan jokaisen julkaisun kanssa, joten siihen on ehtinyt tottua.
Sampsa: Niinpä. Ja onhan se aina eri asia, kun levy menee uusien ihmisten kuunteluun ja siitä saa palautetta. Siitä syntyy se uuden levyn fiilis. Puhumattakaan siitä, kun nyt noita uusia biisejä pääsee vihdoin soittamaan livenä.

Entäpä ovatko pari vuotta takaperin kirjoitettujen kappaleiden teemat enää ajankohtaisia bändille?
P: Mulle ne tuntuu jopa paljon ajankohtaisemmilta kuin silloin pari vuotta sitten. Albumi on tavallaan itseään toteuttava ennuste. Ehkä ensi kerralla kannattaisi laulaa miljoonista?
S: Heh, niinpä. Eivät ne lyriikat missään nimessä ole vanhentuneet. Kyllähän mä pystyn laulamaan myös ekan levyn aikaisia kappaleita, vaikka sanoitukset tuntuu paperilta lukiessa ihan naurettavilta. Niitä laulaessa sen vaan ymmärtää, että se oli sen hetken näkemys ja sen ajan kuvan mukainen.

Uusi levyn on oman arvioni mukaan edeltäjäänsä ehjempi kokonaisuus: miten tekijät itse vertailisivat kahta tuoretta julkaisuaan?
S: Tottahan tuo. Vaikka vaihtelevuutta on biisien välillä taas enemmän, ovat ne hyvin yhtenäinen kokonaisuus. Uutta ilmettä on myös soundipuolella, kun vihdoin ja viimein saatiin taltioitua sitä meille ominaista livesoittamisen meininkiä narulle. Tehtiin studiosta hyvin treenikämppämäinen ja laitettiin biisit yhdessä purkkiin.

Onko mahdollista, että seuraava albumi sisältäisi pelkkää nopeaa huutamista tai hitaita balladeja?
S: Heh, kaikki on mahdollista. Oikeastaan kaikkein kiinnostavimmalta vaihtoehdolta kuulostaa mun mielestä levy, jossa olisi vuorotellen helvetin nopeita ja hitaita biisejä.

Tässä uutta rumpalia etsiskellessä olette varmaan ehtineet jo kirjoittaa seuraavan levyllisen biisejä: onko kohta jo luvassa seuraava albumi?
S: Uusia biisejä on jo levyllinen ja onhan niitä myös treenattuna jo viitisen kappaletta. Toivottavasti päästäisiin tekemään seuraavaa albumia melko pikaisesti: meillä vaan tuntuu aina venyvän nämä levyntekokuviot. Aina löytyy joku syy viivästykselle. Toisaalta tällä kertaa en ainakaan vielä tiedä mitään syytä, miksei seuraava albumia voisi tehdä vähän ripeämmin.

VAIVAANNUTTAVIA TILANTEITA TREENIKÄMPÄLLÄ

Uusi levy siis viivästyi, koska kymmenen vuotta bändissä soittanut Teemu Horto päätti ainakin tiedotteiden mukaan ”yllättäen” jättää bändin. Oliko se lähtö nyt kuitenkaan niin suuri yllätys?
S: No olihan se lopullinen päätös sinänsä yllättävä, koska ihmisen aivot jostain syystä haluaa aina ajatella, että asiat jatkuu elämässä ihan niin kuin ennenkin, vaikka merkkejä muutoksesta olisikin selvästi ilmassa. Toisaalta, kuten sanottua, merkkejä oli kyllä ilmassa. Siis oli ja ei ollut.

Uutta rumpalia etsittiin pitkään ja hartaasti. Kymmenen vuotta toiminutta rytmiryhmää on aina hankala täydentää uudella jäsenellä ja pestiä kävikin kokeilemassa useampi kapulataiteilija. Millaisen vastaanoton bändin kotisivuilleen jättämä ilmoitus uuden rumpalin etsimisestä sai?
S: Maileja tuli reilut parikymmentä, mutta niistä rankkasin heti pois pahimmat hutikudit mallia ”haluan 200 euroa per keikka, koska olen ammattirumpali”.
P: Joku kahdeksan rumpali kävi kokeilemassa ja oli se aika vittumainen ja rasittava prosessi.
S: Niin tuollaisesta syntyy aina vaivaannuttavia tilanteita, kun joku tuntematon heppu tulee treeneihin soittamaan kolmea biisiä, jotka on treenannut. Ne sitten soitetaan läpi ja jos homma ei selvästikään toimi, niin mitä siinä pitää tehdä? Näkemiin ja ”don’t call us we call you”. Puolin ja toisin todella ikävä tilanne. Itse valinta syntyi lopulta aika helposti, kun oikea kaveri tuli paikalle. Saskan kanssa tiesi heti, että tämän kaverin kanssa kannattaa soittaa myös toisen kerran. Ja toisen kerran jälkeen homma olikin aika selvää. Kaveri treenasi todella nopeasti uusia biisejä ja soittotyyli sopi meidän ryhmään erittäin hyvin.

Saska Ketosen, joka siis rumpupenkkiä nykyään lämmittää, kanssa bändi on treenannut uuden levyn kappaleiden lisäksi läjän bändin jäsenten ja fanien suosikkibiisejä keikkakuntoon. Onko treenaamiskulttuuri noin muuten muuttunut uuden kokoonpanon myötä?
P: No paskan jauhaminen on jäänyt ihan kokonaan pois ja treenit on jopa tehokkaita nykyään.

Olette siis ammattibändi?
P: No ei voi sanoa ammattibändiksi, kun ei tästä hommasta saa massia, mutta ehkä meidän asenne on sellainen.

LASTENTARHAPELLEILYÄ VERKOSSA

Bändi on muissa medioissa ilmoittanut, että MySpacea ei ole eikä tule. Myöskään Facebookista ei faniryhmää löydy. Samaan aikaan musabisnes siirtyy entistä enemmän sosiaalisiin medioihin, kun keikat promotaan facebookissa, tiedotteen luetaan verkkolehdistä ja maistiaiset tarjotaan MySpacesta. Millaisia ajatuksia tämä kehitys herättää?
S: Ristiriitaisia. Tavallaan hyvä, että ihmiset saa tietoa asioista ja kommunikoivat keskenään, mutta mulla on sellainen olo, että se nettikommunikointi on vaan sellaista näennäistä yhteisöllisyyttä. Mutta mä olenkin tällainen kääkkä, joka ei käytä niitä palveluita. Mun mielestä oikeaa yhteisöllisyyttä on lähteä vaikka keikalla kavereiden kanssa, ottaa pari kaljaa ja tanssia yhdessä. Tai kalastamaan. Tai pelaamaan jalkapalloa. Sama se mitä, mutta kunhan ollaan yhdessä. Haluaisin siihen tämän yhtyeen kanssa ihmisiä rohkaista. Kasvotusten puhuminen on huomattavasti mielenkiintoisempaa, antoisampaa ja mielenterveydelle hyödyllisempää kuin ruudun tuijottaminen. Tavallaan se onkin yksi uuden levyn teemoista, kuinka kaikki asiat menee nykyään jonkun ruudun kautta ja on toisen käden tietoa. Keikoillakin kiinnostavampaa on kännykkäkameran kanssa itsestään kuvion otto kuin itse keikasta nauttiminen siinä hetkessä. Se on todella outoa ja todella ärsyttävää. Internet on ihan hieno ajatus, mutta liian usein siellä mennään tuollaisen lastentarhapelleilyn puolelle.

Nykyäänhän sosiaaliset mediat ovat ihan kokokansa huvia, kun samoja palveluita voi käyttää saman perheen ihmiset kolmessa eri sukupolvessa: herääkin kysymys, että kuinka kauan te pystytte väistelemään tätä kehitystä? Olitte vanhoja kääkköjä tai ette…
S: Mä taas näkisin asian niin, että kahden vuoden päästä voi olla jo ihan eri tilanne. Niin nopeasti nämä muuttuu. Trendit tulee ja trendit menee.
P: Niin. Noissa jutuissa on se paska homma, että joka vuosi pitäisi olla vaihtamassa sitä formaattia.

Bändillä on kuitenkin ollut nettisivut jo aika helvetin monta vuotta ja tänä vuonna digareita ilahdutettiin lisäämällä sinne koko vanha tuotanto ladattavaksi. Alkaako teilläkin loppua usko CD-formaattiin?
S: En minä siitä tiedä, eikä mua oikeastaan edes hirveästi kiinnosta nuo formaattiasiat. Biisit laitettiin nettiin, koska vanhoja levyjä kysellään aina vähän väliä ja ei me niitä nyt vähään aikaan olla uudellaan julkaisemassa. Saavatpahan kuunnella koko tuotantoa.

Jos uskoisi yksittäisiin internetlähteisiin, voisi kuvitella että bändi on nykyisellään menettänyt täysin kasvonsa, kun levyjä julkaisee Fullsteam ja biisit soi valtakunnallisessa radiossa. Miten itse suhtaudutte tällaiseen kirjoitteluun?
S: Ensin valitetaan, että radiossa soi pelkkää paskaa ja sen jälkeen valitetaan, jos siellä soi edes yksi hyvä biisi. En varsinaisesti ymmärrä tätä yhtälöä. Jotkut ei ole koskaan tyytyväisiä. En myöskään näe siinä mitään epäpunkmaista, jos me tehdään yksi kappale, mitä ihmiset haluaa kuulla ja joku radiotoimittaja haluaa sitä soittaa. Ei me olla tehty mitään lehmänkauppoja, että se siellä soi. Ihan tavalliset ihmiset siellä valitsee biisejä. Mulla ei myöskään ole mitään sitä vastaan, jos edes joku kuulee mun kirjoittamani sanoman tuolla. Mun mielestä radioissa saisi soida enemmänkin underground punk-bändejä. Muu musiikkitarjontahan on aikalailla täyttä kuraa.
P: Joo, sit vois jopa avata sen radion joskus.
S: Toisaalta kyllähän se on ihan normaalia, että nuorena sitä haluaa vaalia omaa imagoaan maailman kovimpana punkkarina. Silloin pitää dissata kaikkia. Se kuuluu siihen hommaan ja hyvä niin. Kaikki sellaiset ihmiset haluaisin kyllä nähdä mun ikäisenä (37, toim.huom.). Monet sitä vaan iän myötä muuttuu. Niin mekin.

Ja hyvä niin sanoo toimittaja ja kiittää haastattelusta.

No Shame Suomessa keikoilla seuraavasti:

06.02. Kouvola, Rytmikatti
10.02. Oulu, 45-special
11.02. Rovaniemi, Tivoli
12.02. Raahe, Rytmikellari
13.02. Kokkola, West coast
19.02. Pori, Monttu
20.02. Seinäjoki, Bar 15
26.02. Porvoo, tba
27.02. Lappeenranta, Lucky monkeys
05.03. Jyväskylä, Lutakko
06.03. Forssa, Blue pool
11.03. Kuopio, Henry’s pub
12.03. Mikkeli, Blackout
13.03. Joensuu, Karjalantalon kellari
18.03. Hämeenlinna, Suisto
19.03. Turku, TVO
20.03. Helsinki, Nosturi
27.03. Salo, Rockin’ Hood