One Hidden Frame

---

Lappeenrantalainen One Hidden Frame julkaisi viime kesänä kolmannen pitkäsoittonsa Giant Steps, ja marraskuussa levy julkaistiin myös Etelä-Koreassa. Yhtyeen laulaja-kitaristi Pekka Multaharju sekä basisti Heikki Sokura istahtivat hetkeksi alas keskustelemaan bändin kuulumisista ennen tammikuista Tampereen keikkaa.

---

Noniin. Täytyykin kysyä tähän heti alkuun, että Etelä-Korea, mitä helvettiä?

Pekka: Joo, eli oikeastaan edellisen levyn aikoihin tää On My Own Recordsin Olli vaihteli levyjä sen eteläkorealaisen kaverin kanssa ja sittenhän se myös huomasi, että me etsitään julkaisijaa. Se sitten halus julkaista sen. Meidän biisejä oli siellä muutenkin myyty jonain kännykän soittoääninä jo.

Näyttää siltä, että se Dada Music puskee teitä siellä ihan tosissaan. On hehkutusta pitkin verkkosivuja ja kaiken maailman promovideoita. Kaverit on siellä ilmeisesti melko fiiliksissä?

Heikki: Eikös se ollu kysellyt suurlähetystöstäkin jotain avustuksia…
Pekka: Joo se kaveri meni Soulissa Suomen suurlähetystöön täyttelemään jotain hakemuksia ja kysyyn meille lentolippuja, että päästäis sinne keikalle. Ei oo ainakaan vielä tullu lentolippuja, heh. Mutta kyllä se ihan kivaa säätöä on ollut.
Pekka: Niin ja toi jakelupuoli siellä on ilmeisesti toiminu myös todella hyvin, kun kaikenlaisia koukerokielen verkkokauppoja löytyy, missä on jo meidän levy myynnissä.

Suomessahan Giant Stepsiä myytiin alunperin vain vinyylimuodossa, mutta siellä taitaa mennä CD-versiona?

P: Joo CD- ja Mp3-muodossa menee.

Se tuntuu vähän hämmentävältä, että teidän levyä myydään Suomessa ja Etelä-Koreassa, eikä missään muualla.

P: Intiaan möin jopa levyn mp3:set jollekin, haha. Ja saahan sitä esim. Interpunkista ja vissiin Ebaystakin, mutta ihan tän levymogulin kautta. Ettei käytettynä sentään vielä..

Te olitte äskettäin kiertämässä Eurooppaa. Minkälainen reissu se oli? Onko se touhu siellä tällaiselle pienelle suomalaisbändille ihan persnettoa?

P: Ei edes ollut! Sanotaan nyt, että parin viikon reissusta muutama kymppi per naama jouduttiin omasta pussista maksamaan, joten se meni oikein mainiosti taloudellisesti.
H: Ja me tosiaan kierrettiin Part Time Killerin kanssa samalla autolla, niin kaikki kulutkin saatiin jaettua kahden bändin kesken. Kahden bändin liksat saatiin aina, mutta kulut oli melkein ku vaan yhden bändin.

Te kun olette Worth the Painin riveissäkin piipahtaneet Euroopassa muutamaan otteeseen, niin joko siellä jengi on sillä tavalla tietoisia, kun olette raahaamassa itseänne sinne uudestaan?

H: No Worth the Painin kanssa kävi kerran sillain, että keikalle oli kaksi maksanutta ja molemmat lähti pois ennen kuin ykskään bändi ehti aloittaa. Ei ilmeisesti ollu hirveesti mainostuspuoleen panostettu.
P: Nyt OHF:n kohdalla sieltä muutamat jätkät kirjotteli netissä ennakkoon ja semmosta.
H: Part Time Killer kun on siellä aiemmin Flippin’ Beansina käynyt soittamassa, niin niitten jengiä tuli varmaan aika paljon kattomaan keikkoja. Kyllähän se aina auttaa jos on aiemminkin käynyt ja toivottavasti nyt ensi syksynä kun ollaan uudelleen menossa, niin niitä samojakin naamoja näkyis keikoilla.

Jos nyt ajatellaan pieniä suomalaisia bändejä, niin onko teidän näkökulmasta oikeasti kannattavaa lähteä Eurooppaan kiertämään?

P: Kyllä se miun mielestä on kaikin puolin järkevää. Miks keskittyä pelkästään Suomen kuulijakuntaan kun on niitä ihmisiä muuallakin. Tää musiikkityylikin tuntuu olevan vähän kovemmassa huudossa siellä. Ja onhan se niin hemmetin hauskaa.
H: Suomessa on sen verran pienet piirit, että on välillä kiva soittaa uusillekin naamoille. Täällä kun ei vuodessa tarvi kovin montaa keikkaa soittaa, niin ihmisiä alkaa jo kyllästyttää.

Nyt kun sulla on Pekka toi Propagandhin paitakin päällä, niin täytyy ihan kysyä, että minkälainen vaikuttaja ko. bändi on sulle ollut? Sun lavaesiintymisessäkin on melko paljon viitteitä Chris Hannahin jämäkästä olemuksesta.

P: Taisin ensimmäisen kerran kuulla 16-vuotiaana. Kyllähän se Today’s Empires, Tomorrow’s Ashes -levyn myötä on muuttanut sen koko homman. Jätkät vetää niin vakavasti, mutta silti siinä on sellainen huumoriaspekti mukana. Helvetin siistejä biisejä. Rehellisen kuuloinen meininki, eikä mitään turhaa rokkitähteilyä.

Mitäs mieltä olette Propagandhin uusimmasta levystä?

P: Se on vähän synkkä. Ja vähän hyvä!

Teilläkin tosiaan tuli se Giant Steps -albumi tossa, no tovi sitten, niin mitäs mieltä itse olette siitä levystä näin jälkeen päin? Oletteko vielä tyytyväisiä ja minkälaisia eroavaisuuksia näette siinä edellisiin levyihin verrattuna?

H: Useammassakin bändissä kun on tullut soiteltua, niin näiden nauhoitusten jälkeen oli ensimmäisen kerran sellainen olo, että nyt tuli ehkä jotain hyvää. Kyllä tää ainakin mun muusikonuran yksi suurimmista kohokohdista on ollut tähän mennessä.
P: Edelliseen levyyn verrattuna soundi on paljon kasvaneempi. Comforting Illusionsilla kun oli sellaisia pikkutarttuvia biisejä ja nyt Giant Steps vaatii ehkä enemmän kuuntelua. Monet kaverit on sanonu, että sitä paremmin toimii, mitä enemmän kuuntelee. Ja sitä oikeastaan haluttiinkin, että levy kestää enemmän kuuntelua.

Tuntuu, että sitten sen ensimmäisen julkaisun, olette siirtyneet melkolailla eteen päin siitä Kalifornian skatepunk-soundista. Minkälaisia bändejä te nykyään listaisitte vaikutteiksi? Mitä bändejä luukutatte eniten stereoista? Ainakin Last.FM:n mukaan Pekan kaiuttimista pauhaa vaikka minkälaista settiä, heh.

P: Toimittaja tietää siis vastauksen jo, heh. Vaikeetahan tohon nyt on vastata, kun sieltä soittolistalta löytyy kaikkea Kate Bushista Obituaryyn.
H: Meistä kaikki taitaa kuunnella musiikkia laidasta laitaan. Ei kukaan jaksa kuunnella joka päivä pelkästään melodista punkkia.

Vieläkö te itse jaksatte kuunnella vanhaa ysäripunkkia?

H: Kyllä mulle ainakin Face to Face uppoo.
P: Kanadalainen Mute, jonka kanssa soitettiin Sloveniassa, on varmaan parasta mitä tosta lajista on hetkeen tullut.

Saman kysymyksen esitin Kid Chameleonillekin, mutta missä teidän näkökulmastanne skatepunk elää tällä hetkellä vahvimmillaan, Suomessa? Missä on parhaat keikat?

P: Tuota tuota… Meidän edellinen keikka Lappeenrannassa joulukuussa oli aika hemmetin hyvä. Lappeenrannassa sillon lähempänä 2000-luvun taitetta oli todella hyviä keikkoja. Ysärin puolesta välistä lähtien siellä oli keikoilla monta sataa ihmistä vetämässä circle-pittiä.

Entä sitten nykyään? Kyllähän noi Lagwagonin ja No Use For A Namen keikat vetää Suomessa vieläkin jengiä, mutta ei niitä samoja naamoja pienemmillä keikoilla näe.

H: Ne kaikki vaan fiilistelee sitä vanhaa meininkiä.
P: En mie osaa tunnistaa Suomesta mitään erityistä paikkaa tai kaupunkia, missä tällanen musiikki jollain tavalla “eläis” enemmän kuin jossain muualla.

Nyt kun tuolla yläkerrassa alkoi keikkakin jo, niin tähän on hyvä lopettaa. Onko vielä jotain mitä haluaisitte vaikka mainostaa?
H: Maaliskuun 25. päivä alkaa neljän keikan yhteisreissu Part Time Killerin ja This is a Standoffin kanssa. Alkaa Lahdesta, jatkuu Lappeenrantaan, Helsinkiin ja Turkuun. Kannattaa tulla!