Baroness – The Blue Record

Baronessin uusimman, The Blue Recordin anti on juuri sellaista, mitä odottaa saattoi; siksi täysiltä pisteiltäkin vältytään. Kovin montaa muuta purnaamisen aihetta levy ei sitten tarjoakaan.

The Blue Record jyskyttää rouheasti ja turvallisesti rinta rinnan Mastodonin, Pelicanin ja Ninen kanssa. Paljon lainataan myös vuosien takaa, mikä aiheuttaa ajoittaisia nostalgiaryöppyjä ja toisaalla ajoittaista huvittuneisuutta. Kummatkaan eivät ole pahasta.

Parhaimmillaan bändi on rytmikkäänä, kuten maanmainiossa Swollen and Halossa ja eeppisessä A Horse Called Golgothassa. Muualla etenkin The Gnashing kuulostaa ällistyttävästi Pelicanilta ja aina tähän oivallukseen asti myös ällistyttävän hienolta.

The Blue Record laulattaa, mutta kotitekoisessa äänimaailmassa, joka muuten sekin muistuttaa kovasti Pelicanista, pitäytyminen syö piirun verran levyn iskukykyä. Esimerkiksi virkaveli Mastodon sai siivet alleen ainakin osittain myös soundillisten harppausten ansiosta. Muilla avuillaan Baroness ei kuitenkaan kauaksi jää. Myös edeltäneeseen The Red Albumiin verrattuna surumielisempi The Blue Record ottaa kelpo loikan eteenpäin.