
Dynamic Arts Records, 2010
Vaasalainen Deathbound jatkaa piakkoin julkaistavalla albumilla Non Compos Mentis tutulla death metal/grindcore-linjallaan. Nykyään kolmemiehinen yhtye on ollut toiminnassa jo 15 vuotta ja kyseessä on järjestyksessään neljäs studiolätty.
Heti aluksi korvaan pistää kylmän selkeä soundimaailma. Kitaroiden säröt on ajettu melko treble-voittoisiksi, joten tältä saralta valittamista ei löydy. Deathboundia voi jossakin määrin haukkua helpoksi tapaukseksi, yhtyeen levyt saattavat mennä huomaamattomasti taustamusiikkina vaikka musiikista on löydettävissä selkeitä kiinnekohtia. Non Compos Mentisilla kaahaillaan tuttuun tapaan, mutta myös vähän keskitempoisempaa “tömistelymeininkiä” ja d-beatia on viljelty ahkerasti. Jos edellinen We Deserve Much Worse toimi, niin en näe syytä miksi tämä ei toimisi, mutta pidemmän päälle niin Deathboundin kuin muidenkin genren edustajien kohdalla tulee vastaan se piste, kun kaikki kuulostavat enemmän tai vähemmän toisiltaan. Deathbound on kuitenkin uskaltanut löysätä kaasujalkaa sen verran, että tunnelma on paikoin jopa hypnoottisen tuntuinen eikä albumi sisällöllisesti ainakaan keskitasoa alemmas jää. Makea kakku, mutta muutaman kuuntelun jälkeen on pidettävä vähän taukoa.
Deathboundin aikaisemmat levytykset ovat jääneet parin vuoden aikana vähemmälle kuuntelulle, mutta tätä uutukaista pyöritellessä voi olla hyvä kaivella taas levyhyllystä niitä muitakin ihan vaan muistojen verestämiseksi. Hommat hoidetaan edelleen yhtä taitavasti, ei ehkä napakymppi mutta vahvaa kamaa kaikin puolin.

02.12.2009 | Damngod – Non Serviam ( Arvostelut )
Tagit: Death Metal, Deathbound, Grindcore


RSS







