Arvostelut | 03.03.2010 | Pekka Pessi

Lapko – A New Bohemia

Fullsteam Records, 2010

En ole koskaan välittänyt Lapkosta, mutta yhtyeen neljännessä pitkäsoitossa on jotain vastustamatonta viehätystä. Kolmen vuoden levytystauon aikana on selvästi tehty kaikkea muuta kuin lomailtu, ja se näkyy trion lähes ylitsevuotavassa energiassa.

Lapkon aiemmilla pitkäsoitoilla kutkutellut hyökkäävyys on A New Bohemialla nostettu vihdoin ansaitsemaansa asemaan. Yllätyksellisesti ja suorastaan raivokkaasti soittava trio kuulostaa nyt todella kovaääniseltä ja suurelta, muttei missään nimessä suuruudenhullulta. Vahvat post-hardcoren sävyt istuvat yhtyeen dynamiikkaan aivan kuten niiden olisi pitänyt aina ollakin siellä. Esimerkiksi valtavalla äänivallilla alkava avausbiisi I Don’t Even Kill sekä energisen jyräävää soittoa esittelevä, ja jylhillä kosketinmatoilla ryhditetty Horse and Crow ovat Suomen alternativekentässä upeita taidonnäytteitä.

Singlenä julkaistu I Shot the Sheriff on hyvä ote kolmikon toimintamallista, joka ei niinkään perustu uusien mullistavien riffien keksimiseen, vaan hyväksi havaittujen elementtien hakkaamisesta, sahaamisesta ja ennen kaikkea sovittamisesta Lapkon näköiseksi. Edellä mainittu biisi kun suorastaan mässäilee yksinkertaisella kitarakuviolla ja taustalla kaikuvilla “OO-OO”-lauluilla, eikä mieleen edes juolahda kyseenalaistaa niiden toimivuutta. Samaa kaavaa hyödyntää myös näppärästi rytmittelevä King & Queen.

Kolmen potentiaalisen levyn jälkeen Lapko latoo tiskiin onnistuneimman kokonaisuuden. Kappaleet ovat Ville Maljalle ja kumppaneille tyypillisesti sopivan yllätyksellisiä ja dramaattisia, mutta nyt myös se kuuluisa punainen lanka loistavaa vahvempana, kuin aiemmin. Oman kiitoksensa saa myös D. James Goodwin, jonka tuotanto on korkealaatuista, mutta myös riittävän särmikästä ja hyvin Lapkon live-energiaa syleilevää.


05.03.2010 | Lapkon uusi albumi ennakkokuuntelussa ( Uutiset )
21.01.2010 | Lapkon uudelta levyltä toinen maistiainen ( Uutiset )
23.11.2009 | Lapko: I Shot The Sheriff (video) ( Uutiset )
26.04.2007 | Lapko – Young Desire ( Arvostelut )
01.02.2006 | Lapko – Scandal ( Arvostelut )


KOMMENTIT

  1. emohomo kirjoitti:

    You are such a miracle

  2. emohomo kirjoitti:

    Lapko ei petä taaskaan, huippu levy! Summer Nights on vallan mainio kipale!

  3. jon kirjoitti:

    hyvä levy.

  4. Janhe kirjoitti:

    Huvittavaa sinänsä, että kyseisessä biisissä ei sanota kertaakaan f-sanaa, mitä tästä voimme päätellä?

  5. Pelsebuubi kirjoitti:

    Kuuntelin ensimmäistä kipaletta täysin mehuissani, kunnes päästiin inisevään finglish C-osaan, jossa viljeltiin F-sanaa. Pieleen meni siitä lähtien.

  6. Anski kirjoitti:

    Kappale, jossa sanotaan “You’re smile shines like a cancelled suicide” ei voi olla kaamea.

    Aivan loistava levy.

  7. Jani kirjoitti:

    Levy on aikasta tylsä ja yllätyksetön. I Shot the Sheriff ja summer nights on aivan kaameita kappaleita. pettymys.

  8. eetur kirjoitti:

    En olis ikinä uskonu, että Lapko tekee näin hyvän levyn. 9/10

  9. henkka kirjoitti:

    sheriffi-biisis komia riffi, muuten en kyl oikee hiffaa. diudiu!

  10. Jaakko kirjoitti:

    Juu Äxän sivuillahan tuo on kuultavissa kokonaisenakin… Ja on kyllä aivan helevetin kova levy!

  11. Ville_J kirjoitti:

    Onpahan mahottoman hyvän kuulonen.

  12. Tahnaa kirjoitti:

    MySpacen perusteella kuulostaa aika helvetin hyvältä!