
SonyBMG, 2009
Haluan HMV:n Suomeen. Tai oikeastaan haluan vain sellaisen “henkilökunta suosittelee” -hyllyn, joissa esiin nostetut levyt esitellään musiikkifanin innostuksella. Tällaisesta hyllystä nappasin maaliskuussa Passion Pitin Chunk of Change -EP:n.
MGMT:n ja Postal Servicen uomissa kulkenut, pitkälti laulaja/kosketinsoittaja/puuhamies Michael Angelakosin yksin työstämä EP olikin erittäin lupaava pelinavaus (pääosin albumillekin nostetun Sleepyheadin ansiosta), mutta vasta Mannersilla Passion Pitin elektropop on saanut tarvittavan määrän lihaa luidensa ympärille. Kappaleet rakentuvat edelleenkin pitkälti Angelakosin tunnistettavan falsetin ja syntetisaattorimeren varaan, mutta kokonaisuus on minisoittoa orgaanisempi ja selkeämpi. Melodioiden tarttuva yksinkertaisuus ja leikittelevät soundit tuovat mieleen vanhat lastenlaulut, eikä esimerkiksi kolmeen biisiin laulatettu lapsikuoro ainakaan tätä mielikuvaa heikennä.
Passion Pitille ominaiset vahvuudet kääntyvät pidemäässä kuuntelussa sen heikkouksiksi. Herkulliset soundit ja läpi levyn kulkeva pirteys pitävät kuulijaa otteessaan niin vahvasti, että totuttuaan huomaa, että itse biisimateriaalin laatu on albumilla kovinkin vaihtelevaa. Siinä, missä The Reeling ja Let Your Love Grow Tail saavat puhallettua eloa itseensäkääntyneeseen indiepopkaavaan, eivät Swimming In the Flood ja Eyes As Candles jätä ainuttakaan muistijälkeä useamman pyöräytyksenkään jälkeen. Aika näyttää, onko monessa yhteydessä kesän 2009 soundtrackiksi nostettu Manners muutakin kuin taustamusiikkia auringonpaisteelle.


RSS










