
Omakustanne, 2009
Troukkareiden debyyttialbumia kuunnellessa ei voi välttyä tietyltä nostalgian tunteelta. Bändi nimittäin soittaa sitä korkeaoktaanista toimitarokkia, joka oli tuossa muutama vuosi sitten supertrendikästä ja tekee sen kyllä varsin laadukkaasti. Harmi vaan, että ei taida tämä genre olla ihan se tämän hetken kuumin juttu.
Huomaa kyllä, että on bändin treenikämpillä Hellacopterssit kuunneltu aika tarkasti. Viittauksia löytyy niin sävellyksistä kuin myös ihan Nicke Anderssonille osoitetun biisin (Mr. Andersson) muodossa. Ja onhan tuo Life On The Highwayn kertsin idea aika suoraan ripattu Psyched Out And Furious –biisistä, mutta ei se mitään haittaa.
Bändi se nimittäin soittaa tiukalla otteelle ja mukavia pikkujippoja on jaksettu viljellä biisiin kuin biisiin. Parhaiten varsin mukavasta kokonaisuudesta jäivät mieleen kakkosraita Triggerhappy, faijasuhdetta ruotiva Daddy, jo mainittu Mr. Andersson ja lyyrisesti kiinnostava All The Games.
Vähän tästä hommasta jäi kaksijakoinen fiilis: mukavaa, että joku sentään jaksaa vielä tehdä tätä musiikkia, mutta onhan tämä aikamoista kierrätystä. Toisaalta tämän bändin voisi yhtä hyvin pilata kuin pelastaa keksimällä tuonne sekaan jotain ”omaa juttua”. Nykyisellään bändi on oman kierrätysjenginsä parhaimmistoa Suomessa, mutta ilman omaa ilmettä tuolta pikkukuppiloiden lauteilta tuskin maailmaa päästään valloittamaan. Valintojen maailma. Pääasia, että bändi soittaa sitä musaa, mikä tuntuu luontevimmalta ja tämän albumin perusteella se tekeekin niin. Ehkä ensi albumilla eri tarina, tiedä häntä?


RSS










